123 Sieravuori
Silloin Herra kääntyi häneen ja sanoi: ”Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin kourista; minä lähetän sinut Hän vastasi hänelle: ”Oi, Herra, millä minä vapautan Israelin? Minun sukunihan on heikoin Manassessa, ja minä itse olen kaikkein vähäisin isäni perheessä.”
Herra sanoi hänelle: ”Minä olen sinun kanssasi, ja sinä voitat midianilaiset niinkuin yhden ainoan miehen.”
Keskiviikkona puolilta päivin Sieravuren juhannusfestareille kokoontunut nuorten pelastuspartio – ehkä hiukan runsas 30 nuorta oli kokoontunut aamupäivällä Järvisen Jorman kanssa pystyttämäämme telttaan.
Jo varhain kevättalvella minua oli pyydetty kokoamaan uskovien nuorten avustusjoukko ( tavoite 300 nuorta) näille juhlille. Panin kynsin hampain vastaan moista pyyntöä. Sanoin pyytäjille – ei millään onnistu – evankeliset nuoret menee silloin Alajärvelle ja helluntailaiset menevät Keuruulle ja muut kuka mihinkin.
Pyyntö toistui useaan kertaan. Ei se muutenkaan minulta niin yksinkertaista ollut. Perheellinen mies – jättää vaimo ja lapset kotiin moneksi päiväksi ja juuri juhannusvookolla. Aina välillä rukoilin ja sitten alkoi tutua siltä, että taistelen tässä Jumalaa vastaan ja taivuin.
Siittä alkoi melkoinen puhelinrumba Turkuun, Riihimäelle, Helsinkiin, Vammalaan, poriin ja tietenkin lähipitäjiin. Toistasataa nimeä sain kasaan, mutta kun kesäkuu koitti, alkoi tulla peruutuksia. Mun pittää sillon mennä häihin – meil on sillon äitin synttärit – mää en saakka sillon lommaa jne. – Määräpäivänä juhannusviikon keskiviikkona paikalla oli – 33 nuorta.
Teltta oli muuten festarin järjestäjien puolesta luvattu pystyttää valmiiksi – ja olikin – mutta täysin väärässä paikassa – esiintymislavan takana, mistä tuskin kukaan olisi sitä löytänyt. Edeltävinä viikkoina olin lukenut kaiken mahdollisen ”saapastyöstä”, jota minä, kuin monet muutkin vissin luulivat homman lähinnä olevan. No sehän kyllä oikeastaan jäi melko vähiin, kuten myöhemmin selviää.
–
Me olemme täällä nyt kuin Gideonin sotajoukko, jota Herra pienensi ja pienensi useaan kertaan, kunnes jäljelle jäivät vain kaikkein uskollisimmat. Järjestäjien arvion mukaan tänne tulee ehkä kolmekymmentä- neljäkymmentä- tuhatta juhlijaa, meitä on vain tuhannes osa siitä… Mutta niin kuin Herra lupasi olla Giideonin kanssa, on hän luvannut olla meidän kanssamme.
Lukekaapas joku Luukkaan evankeliumista luku Laupias samarialainen. Joku tytöistä luki kertomuksen ja jatkoin:
Me emme näinä päivinä taistele ”verta ja lihaa vastaan” vaan pimeyden henkivaltoja vastaan. Tiedossamme oli, että ainakin yhdessä festaribändissä oli saatananpalvojia. Me taistelemme rukouksella henkivaltoja vastaan ja sanalla, sydämellä ja auttavin käsin autamme hakattuja, ryöstettyjä, raiskattuja ja avuttomia.
Oi Jeesus, niin kuin sinä katsoit silloin kerran Giideonin puoleen katso nyt meidän puoleemme. Laske siunaavat kätesi meidän päällemme. Anna meidän heikkouteemme tulla sinun voimasi. Anna ymmärrystä ja taitoa auttaa autettavia: Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra valista kasvosi meidän päällemme ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi.
Ja niin totta kuin tässä melkein kaksikymmentä viisi vuotta myöhemmin istun Tätä kirjoittamassa, Herra todella auttoi. Se porukka, joka äsken sateesta märkänä, (koko aamupäivän oli satanut) nuutuneena ja ehkä vähän toivottomana oli tullut telttaan oli kohta intoa piukassa. Kitarat, joita oli ainakin Riihimäen ryhmällä ja Lehtosen tytöillä, alkoivat soida ja kohta ylistyslaulut kaikuivat teltassa. Juhlat olivat alkaneet.
Telttaan kannettiin läheisestä varastosta kymmenkunta matalaa pöytää, muutamia tuoleja ja parikymmentä patjaa ja huopia.
…
Mistä sää tiäsit, et mul on hirveen vaikeeta nykysin tää elämä? Kui sää osasikki antaa mulle näi hyvä ohjee — kyseli Jereltä nuori ehä 17-18 v. tyttö ja näytti samalla mullekkin Jereltä saamaansa Raamatun lehteä: Jesaja:
40:1 ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani”, sanoo teidän Jumalanne.
40:2 ”Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä.”
En mää kyl mittään etukätteen tienny, mutta Herra käski antaa sulle tän paikan, sano Jere Siihen.
Keikyäläinen Jere oli ehkä meidän ryhmän parhaita evankelistoja, sillä hän oli kuin elävä Raamattu. Jotkut saattoivat kyllä meinata ettei noin saisi tehdä – hän kun ihmisten joukossa kulkiessaan nyppäs Raamatusta jonkun sivun ojentaen sen jotenkin valitsemalleen henkilölle. Mutta Edellä kertomani tyttö ei ollut ainoa, joka tuli kiittämään Jereä. Yleensäkin hän puhuessaan melkeinpä joka virkkeeseen tuikkasi jonkun Raamatun sanan. Suutarin Arton kanssa he kulkivat yhdessä festarialueella ja juttelivat nuorten kanssa.
Sieravuoren lomakeskus Euran Honkilahdella käsittää kaikkineen lähes sadan hehtaarin alueen, jossa jo silloin 90-luvun puolivälissä oli pari ravintolaa ja festarilavalle johtavan tien varressa oli tämän tästä olutkioskeja. Ja sikäli kun leirintäalueelle tullessamme saattoi päätellä – juhlijat olivat jo lähtiessään varanneet runsaasti ”juhlajuomia” mukaansa. Näin ollen on ymmärrettävää, että porukka jo iltapäivällä alkoi olla varsin hyvällä tuulella siitäkin huolimatta, että melkein koko päivän satoi niin kuin sitten muinakin päivinä juhannusviikolla.
Meidän telttamme oli ehkä noin 12 metriä pitkä. Leveyttä muistini mukaan 7- 8 metriä. Nuoret tekivät oviaukon yäpuolelle kyltin, Jossa suurilla kirjaimilla luki:
Jeesus on Herra ja vähän pienemmillä, Auttava pelastuspalvelu.
Ja todentotta – ei paljon aikaa kulunut, kun ensimmäisiä autettavia alkoi tulla teltalle. Joku oli nyrjäyttänyt nilkkansa Sieran hiekkakivikalliolla, joista kaiketi sanasta Sierra (hiekkakivi) paikka oli saanut nimensä. Joku oli nyrjäyttänyt kätensä kaatuessaan jne.
Helsingin seudulta oli ryhmässämme Yksi pariskunta, joka oli ollut mukana Punaisenristin työssä ja heillä oli myös mukana lastoja ja sidetarpeita, joten loukkaantuneille saatiin ensiapua.
Bam, bam, bam – mahtava rumpusoolo oli halkaista korvat. Ensimmäinen orkesteri oli aloittanut soittamisen Epäilen, ettei desibelimääräyksiä niillä juhlilla kovin tarkkaan noudatettu. Esiintymislavan lähellä oli ainakin kaksikymmentä metriä korkea nostokurki, jonka latvassa oli kolme hiukan eri suunnille suunnattuja kaiuttimia. Ne pitivät huolen siitä, ettei vielä kilometrin päässäkään voinut yöllä nukkua. Se tuli heti aamuyön tunteina koettua yrittäessäni sitä asuntovaunulla.
Hei Antti – mitäs me tälle tehdään kyselivät tytöt, kun telttaan tuotiin viinasta sammunut nuori mies. – Ei siinä auta muu, ku paatte sen tonne patjalle nukkumaan ja sitte, ku ruppee herräilemmään alatte rukoilla sen pualesta – ja miksei ennenki.
Rukoustyötä todella riitti – jos kyllä muutakin hoitamista, sillä jo ehtooyön tunteina ”sammuneita” alkoi olla jo lähes parikymmentä.
Ja todella – se oli ihmeellistä apua, jota nämä nuoret saivat. Voi olla – kenties monetkin olivat eka kertaa tutustuneet viinan voimaan ja saman tien oikein kunnolla.
– Herätä sitten lämpimässä teltassa hellät kädet pään päällä ja kuulla ihmeellisiä sanoja Jumalan rakkaudesta, hänen armostaan, jota riittää kipeälle, kurjalle ja kelvottomalle.
Kenties koskaan muulloin ei Jumalan armo tunnu niin hyvältä kuin kuullessaan krapulaisena Jumalan armahtavasta rakkaudesta.
Kaikkiaan arvelimme näiden päivien aikana ehkä kolmenkymmenenviiden nuoren tulleen uskoon kokiessaan juuri kertomallani tavalla Jumalan armon. (samantien on sanottava,että tällainen arviointi on lähes turhaa, koska Jumala tekee työtään salatulla tavalla eikä sen arvioiminen ole meidän vallassamme).
Sammuneiden joukossa oli myös jonkun verran myös huumeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksesta sammuneita. erityisesti on mieleen jäänyt eräs nuorimies, jolla herätessään oli huumeita käyttäneelle tyypillisiä oireita, vapinaa, pakkoliikkeitä, kovia kouristuksia, hillittömiä mielen- purkauksia. Tätä kesti useita tunteja, jona aikana hänen puolestaan joukolla rukoiltiin. On aivan ilmeistä, että Länsi-Suomen rukoilevaisten sanonta – Rukous on se tykki, joka ampuu vielä nykki – pitää edelleen paikkansa. Jopa niin, että rukouksen voiman tykki ulettuu myös huumeista johtuvan helvetillisen kylmänkalkkunan sisälle. vai pitäisikö sanoa ylitse.
Mieleeni on jäänyt myös eräs Aku niminen kaveri – tuskin juuri ja juuri 15 täyttänyt. Kun hänen puolestaan rukoiltiin, hän yhtäkkiä pamautti – voiks tämmänenki kelvoton kelvata Jeesukselle -siihen me – tottakai juur kelvottomia, syntisiä Jeesus tuli pelastaan. – Siihen poika- voiks mää tulla tein porukkaan – mää en halluu ennää mennä niitten kavereitte joukkoon.
Olen varma siitä, että paitsi teltassa myös taivaassa vietettiin sillä hetkellä juhlaa – lapsi oli syntynyt.
–
.. nyyh, nyyh, aii,ai, ai, voi oi, voi – nuori ehkä 15 vuotias tyttö istui männynjuurella ja itki hillittömästi.
Olin aamupäivällä menossa asuntovaunulta taas Pelastuspartion telttaa kohden kohdatessani erään männyn juurella istuvan tytön. – Mikäs sun on tullut, ko niin itkettää. – Mut on yöllä raiskattu, vaatteet on kurasa ja housut on revitty rikki. Juhannus on pilalla ja koko elämä on pilalla ja millai mää ollenka kehtaan mennä kottiin. Mitä äitikä lainka mahtaa sannoo – vuodatti tyttö.
No tiäksää yhtään kuin se mahto tapahtua, – no ko me kohrattii ehtool flikkakaveri kans pari poikaa ja niil oli lonkeroo ja ne tarjos sitä ja sit ne sano, et heil olis vähä tämmästa makkeeta toffeelikörii, et pannaaks sitä vähä joukkoo. Ja laittova kans ja se oli oikee hyvää.
Enk mää sit tiä kai sitä otettii vaa vähä lissääki. Täsä mää vaa aamulla hersi yksinäni ja kavrit oli häipyny.
Kuule ei meidän nyt auta muu, kun mennään tonne Pelastuspartion teltalle. Puhutaan siellä tytöille ja ne auttaa sua ja viedään siellä sitten näitä sun asioita myös Taivaan isän hoitoon. Näin sitten tehtiin ja tytöt korjasivat ja putsasivat tytön vaatteet ja rukoilivat hänen kanssaan.
Orkesterin, tai pitäisikö sanoa orkesterien väliajoilla (niitä taisi kaikkineen olla kymmenkunta) Riihimäen nuoret soittivat ja lauloivat teltan oviaukolla. kuuntelijoita oli aina runsaasti ja monet sanoivat – teillä on täällä parempi musiikki ku tuolla lavalla. Aika usein joku sanoi tultuaan sisälle kuin täällä on jotenkin niin ihmeen hyvä olla. – siihen me – täällä vaikuttaa Herran Henki ja tää rukouksen ilmapiiri.
Heti alkuun keskiviikkona sovimme vartiovuoroista, jotka toimivat lähes lerintäalueen portilla olevassa asuntovaunussa aina kaksi kerrallaan. Aseet olivat vaan erilaiset, kuin sotaväessä – Vintohkain sijasta käytettiin rukousta.
Torstaina sovimme Riihimäen poikien kanssa myös ”joukkueenjohtajavuoroista”. Kujalan Mikko otti ryhmästään toisen pojan ja näin kolmistaan jaoimme vuorokauden kolmeen osaan, jolloin kullekin – ainakin periaatteessa jäi vähän levähtämisaikaa. Käytännössä se ainakin minulla jäi todella vähiin, koska eihän se pelastuspartion kokonaisvastuu minulta poistunut.
Yllättäviä tilanteita sattui oikeastaan yhtenään, joista vain muutamista olen kertonut ja taas jatkossa lisää.
. Mihin me tämä pannaan – miten häntä vois auttaa – kyselivät tytöt hätääntyneinä teltalla. Kaksi raavasta miestä kantoi vai pitäiskö sanoa jotenkin roikotti telttaan sisälle aika pitkää miestä. Vaikeutta kantamiseen tuotti se, kun hänen koko ylävartalonsa oli jotenkin taivuksissa oikealle päin. Ja koko ajan mies valitti tuskiensa tähden.
-No, en minäkään ihan varma oo, mut pannaas hänet tuohon matalalle pöydälle vatsalleen makaamaan ja otetaan paita pois. – Tuokaas rukousöljypullo tänne. Sitten voitelin öljyllä miehen selän kauttaaltaan. – juu juu, tähän vaan rukoilijoita joka puolelle, niin että meitä on seitsemän. Sitten luin Matteuksen 10. luvusta:
Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’
10:8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
Rukoillaan: Herra Jeesus – Me tahdomme noudattaa tätä sinun käskyäsi. Laske Herra kätesi meidän päällemme ja tämän sairaan pääle, anna Pyhän Hengen voima, anna sinun voimasi tulla meidän heikkouteemme, me olemme saaneet paljon lahjaksi sinulta ja tahdomme antaa sitä edellensä ja juuri nyt tälle miehelle. Isä meidän, joka olet taivaassa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahto niin maassa kuin taivaassa. Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, sillä sinun on valtakunta voima ja kunnia iankaikkisesti Aamen.
Vielä luimme yhdessä Herran siunauksen. Sen aikana mies lakkasi voihkimasta ja alkoi hetimiten nukkua, ja nukkui varmaan pari tuntia. Kun hän heräsi, koko kroppa oli ihan suora ja kaikki kivut poissa. Mies käveli kiitollisena ulos.
–
– Koko keskiviikko ja torstaipäivät satoi vähäväliä. Perjantaina oli hiukan aurinkoisiakin aikoja. Kun festariväki kulki kentällä ja poluilla edestakaisin, oli paikoin jokseenkin kuraisia alueita.
Muistaakseni juuri perjantaiehtoon esillä pari vantteraa miestä toivat kottikärryillä johonkin kentän laidalle sammunutta miestä. Tämä kärryissä-nukkuja lienee ollut jotain 130-150 kg luokkaa. Meille jäi arvoitukseksi miten mies oli kottikärryyn saatu ja siinä pysyminenkin taisi olla hiukan niin ja näin, kun kädet roikkuivat miltei maahan ja pääkin näytti paikoin kolkahtelevan kärryn reunan ulkopuolella. Onneksi vielä silloin oli tyhjiä patjoja ja mies pääsi asianmukaiseen hoitoon. Kuten kaikille hoidettaville nyt myös kuljetuskaksikolle annettiin lämmintä mehua.
–
Ennen näitä festareita olin edellistä juhannusjuhlista kuullut hurjia juttuja kovista tappeluista ja jopa kuolemantapauksista. Sellainen oli näissäkin juhlissa aika lähellä, kun yksi nuori tyttö yritti perjantaiaamuna hukuttaa itsensä. Onneksi pari tytön kaveria ehti juuri ja juuri pelastaa tytön hukkumasta. Hänet vietiin teltalle lämpimään, jossa hän sai lämpimät ja kuivat vaatteet ja ennen kaikkea sellaista hoitoa, jota vain Jeesuksen rakkauden läpitunkemat sisaret voivat antaa. Tyttö lähti muutaman tunnin päästä pois vapautuneena itsesyytöksistä ja uuden elämäntoivon saaneena.
Olin kyseseisenä festarivuonna kaiketi jo 55-vuotias, eikä minulla muutenkaan ollut intressejä seurata nuorten suosikkipändejä. Näitten juhlien aikana tein kuitenkin muorten keskuudessa tiedusteluja heidän suosikeistaan, joita siihen aikaan olivat mm. Ismo Alangon porukka ja eräs toinen porilainen pändi.
Niinpä – tietäessäni tämän porilaisporukan esiintymisajan lähenevän sanoin kahdelle rukousvastaavalle – Menkää kiireesti rukousvaunulle, ne tytöt siellä eivät kohta enää kestä taistelussa ilman apua. Vertaa; 1 Moos 17:11-12 Ja niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla; mutta kun hän antoi kätensä vaipua, olivat amalekilaiset voitolla.
17:12 Mutta kun Mooseksen kädet väsyivät, ottivat he kiven ja asettivat sen hänen allensa, ja hän istui sille, ja Aaron ja Huur kannattivat hänen käsiänsä kumpikin puoleltansa. Näin hänen kätensä kestivät vahvoina auringon laskuun asti.
Ja todentotta, kun porilaisporukan soittoaika läheni syntyi valtava ryntäys juhlalavaa kohden. Oli kuin nuorissa olisi syttynyt merkillinen kiihko. Tässä soitoporukassa sanottiin olevan saatananpalvojia – mene ja tiedä. Pelkäsin heidän rynniessään lavaa kohden kaatavan telttamme, mutta yhtäkkiä kuin veitsellä leikaten ryntäys loppui – ”rukoilijoiden kädet pysyivät taas ylhäällä” – rukousvastaavat olivat ehtineet apuun.
–
Väsyneenä mutta onnellisina valmistauduimme sunnuntaiaamupäivällä Sieravuorelta lähtöön. Lauantai oli ollut lähes poutapäivä ja pahemmilta vahingoilta oli vältytty. Järjestäjien kanssa oli sovittu, että jos milloin suinkin ehdimme, autamme heitä alueella päivittäin pienissä palvelutöissä. Eräs tällainen oli bajamajojen vessapaperit, jotka tahtoi aina välillä loppua. Niinpä sitä sinne viedessäni sain ruhtinaallisen vastaanoton – voiko sää oot kultainen – saaks sua halata jne. Välillä pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan musiikkia ja tavallaan aloin ymmärtää jotenkin sitäkin, miksi se sykkeellään ”iski” – sopi nykynuoren elämänrytmiin. – No älkää pelästykö – mitään rokfania minusta ei saa kirveelläkään.
Kaikille seurakunnille ja kristillisille yhdistyksille on kuitenkin miettimisen paikka, miten tavoitamme ne nuoret, joille rokfestarit näyttävät olevan ainoa toistensa tapaamispaikka.
–
Lähes yhtämittaisen neljän vuorokauden valvomisen jälkeen olin valmis telttamme purkamisen jälkeen heti lähtemään kotimatkalle. Mutta yksi asia vielä puuttui. Niinpä Pelastuspartioryhmä kokoontui läheiselle koululle (suurin osa ryhmäläisistä oli ollut siellä yöt majoittuneena) kiitosrukoukseen.
Olimme siinä ympäri voimistelusalia polvillamme ehkä väsyneenä mutta onnellisina. Olimme selvinneet alkuun ihan mahdottomalta näyttäneestä urakasta.
- Mannerheimin päiväkäskyä osin lainaten sanon teille rakkaat nuoret: olen vuosien varrella taistellut monenlaisissa taisteluissa, mutta teidän veroisianne rukoustaistelijoita en ole ennen nähnyt. Te olette suorastaan vuotaneet Jumalan rakkautta ja hyvyyttä näihin onnettomiin, haavoittuneisiin, osin ryöstettyihinkin kanssamatkustajiin. Te olette noudattaneet Jeesuksen esimerkkiä olla heikkojen, erehtyneiden, toivottomien ystävä. Olette johdattaneet monta toivonsa menettänyttä elämän tielle.
Sentähden, kun olen nähnyt teidän uskonne, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkautenne kaikkia sorrettuja ja avuttomia kohtaan,
en minäkään lakkaa kiittämästä Herraamme teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
ja valaisisi teidän sydämenne silmät jatkossakin, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme – sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan.
Näillä Efesolaiskirjeen sanoilla rukoillessani näin jotenkin sieluni silmillä tulevia sairaanhoitajia, lääkäreitä, taiteilijoita jne.
Rukoushetki jatkui varmaan ainakin tunnin, sillä melkein kaikki tahtoivat tuoda kiitoksensa kiitoksen tähän yhteiseen iloon. Sitten joku nuorista sanoi – nyt sun antti täytyy tulla viäl tähä meitin keskelle ja siihen mää sitten menin ja kaikki nuoret tuli mun ympärilleni ja sikäli ko ulettuivat laskivat kätensä pääni päälle. Siinä olin polvillani kun nuoret siunasivat minua.
En tiedä kuinka kauan se kesti, mutta siinä minä tunsin miten Jumalan valtava hyvyys ja voima tuli päälleni täyttäen joka solun päästä varpaisiin saakka. Kuten sanoin – rukouksen alussa olin polvillani pää kumarassa, mutta – rukouksen päättyessä olin selällä kädet kohotettuna kiitellen Herraa.
Soi lauluni kiitosta Herralle vain, / kun syntini kaikki jo anteeksi sain. / On Jeesus ne poistanut kuolemallaan, / ja siksi nyt vapaana laulella saan.
. On kirkkaaksi päiväksi muuttunut yö, / on päättynyt tuskainen, toivoton työ. / Nyt Jeesuksen haavoissa levätä saan. / Oi armoa suurta, oi rakkauttaan!
Nyt lapsenaan riemuitsen, hämmästelen, / kun armonsa autuutta huomannut en. / Vain uuvuin kun raadoin ja ponnistelin, / näin anteeksiantoa tavoittelin.
Vaan miksipä autuutta ansaitsemaan, / kun Jeesuksen tähden sen lahjaksi saan. / Kun verensä puhdisti tahriutuneen / ja aukaisi tien taivaan kirkkauteen.
. Siis rauhassa kuljen nyt kotia päin / ja laulelen armonsa turvissa näin. / Kun Jeesuksen rakkaus voimani on, / se rauha ja riemu on loppumaton.
Näitä laulelin kotiinpäin ajaessani. Uupumus oli poissa ja sen sijalla ilo, jopa niin suuri, että auton nopeus taisi mennä välillä lähelle sataa, vaikkei olisi saanut, kun asuntovaunu oli perässä.
… Mutta ehtoolla maistui kotona hiukan myöhästynyt juhannussauna ja se maistui taivaallisen hyvältä.
anttikoivuniemi 